Silloin se sitten tapahtui. Vuotoa. Ei mitään epämääräistä ruskeaa, vaan ihan selvää, punaista verta. En ollut kotona, joten en edes voinut mennä sohvan nurkkaan itkemään, vaan piti olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vaikka olikin.
Ajattelin:
Että se oli sitten siinä, raskausviikkoja vähän päälle 6.
Menenkö sitten alkuraskaudenultraan vain toteamaan asian.
Miksi pitikään varata se neuvolakin, onpa kurjaa alkaa perua näitä aikoja.
Mies pettyy niin paljon. Juuri sain hänet vakuuteltua, että kaksi viivaa tarkoittaa raskautta.
Ei kerrotakaan vanhemmille jouluna. Mistä edes kertoisimme? Sellaisen menetyksestä, jota ei ehkä koskaan ollutkaan?
Vastahan sain tasavahvat viivat epäuskoa vastaan tehtyyn varmistuksenvarmistuksenvarmistuksenvarmistustestiin.
Mutta eihän se mitään kerro. Hormoniahan voi olla vaikka kuinka pitkään.
Onko tämä lopun alku?
Ja ennen kaikkea:
en jaksa aloittaa alusta. Lääkäriajan varaus, lääkkeet apteekista, esimiehelle selittäminen, sijaisen hankkiminen, töiden suunnittelu niin, että sieltä voi olla pois, piikit ja mustelmat, kävely klinikalle, tutkimus, uusi aika, lisää lääkettä, esimiehelle selittäminen, töiden järjestäminen, toimenpide, kävely klinikalta kotiin ja orastava toivo vajaaksi kahdeksi viikoksi. Kenties myös kokonaan uusi hoitomuoto vähintäänkin tuplamäärällä klinikkakäyntejä ja lääkkeitä. Menisikö siinä taas kaksi vuotta, että tulisi tulosta?
Ajattelin:
Että se oli sitten siinä, raskausviikkoja vähän päälle 6.
Menenkö sitten alkuraskaudenultraan vain toteamaan asian.
Miksi pitikään varata se neuvolakin, onpa kurjaa alkaa perua näitä aikoja.
Mies pettyy niin paljon. Juuri sain hänet vakuuteltua, että kaksi viivaa tarkoittaa raskautta.
Ei kerrotakaan vanhemmille jouluna. Mistä edes kertoisimme? Sellaisen menetyksestä, jota ei ehkä koskaan ollutkaan?
Vastahan sain tasavahvat viivat epäuskoa vastaan tehtyyn varmistuksenvarmistuksenvarmistuksenvarmistustestiin.
Mutta eihän se mitään kerro. Hormoniahan voi olla vaikka kuinka pitkään.
Onko tämä lopun alku?
Ja ennen kaikkea:
en jaksa aloittaa alusta. Lääkäriajan varaus, lääkkeet apteekista, esimiehelle selittäminen, sijaisen hankkiminen, töiden suunnittelu niin, että sieltä voi olla pois, piikit ja mustelmat, kävely klinikalle, tutkimus, uusi aika, lisää lääkettä, esimiehelle selittäminen, töiden järjestäminen, toimenpide, kävely klinikalta kotiin ja orastava toivo vajaaksi kahdeksi viikoksi. Kenties myös kokonaan uusi hoitomuoto vähintäänkin tuplamäärällä klinikkakäyntejä ja lääkkeitä. Menisikö siinä taas kaksi vuotta, että tulisi tulosta?
Yöllä en nukkunut montaa tuntia.
Seuraavana aamuna kuitenkin huokasin helpotuksesta. En ollut vuotanut yön aikana kuiviin hotellin valkoisille lakanoille, maailma ei ollut pysähtynyt, aamu valkeni kuten ennenkin, harmaana, mutta uutena päivänä kuitenkin.
Sitä helpotuksen huokausta kesti lounaaseen asti, kunnes taas.
Verta. Paperissa.
Nyt on kolmas päivä lauantain jälkeen. Toivon, toivon, toivon niin paljon, että tämä oli vain harmitonta alkuraskauden vuotoa, joka ei ole kai edes mitään harvinaista. Kipuja ei ole, eikä vuoto ole mitenkään verrattavissa kuukautisiin, vaikka sitä ihan selvästi kuitenkin tuli. Näihin tietoihin lohduttaudun ja toivon pääni kestävän ultraan asti.
Sen pitemmälle en uskalla ajatella.
Tekstit
19 kommenttia:
Voi nuuti!!
Toivon sydämestäni että kaikki on hyvin!!
Luin juuri eilen, että keskimäärin joka neljännessä raskaudessa tulee alussa veristä vuotoa. Jos vuoto on veristä eikä ruskeaa, eikä siihen liity kipuja, se usein todetaan vaarattomaksi.
Täällä menossa samat viikot, sormet ja varpaat ristissä toivotaan kaiken menevän hyvin. Toivon sitä samaa teille. Voimia!
Minulla oli ekassa ja toistaiseksi ainoassa raskaudessani veristä vuotoa viikolla 8, ja ihan reilusti. Olin ihan varma, että siinä se sitten oli, kunnes ultra paljasti toisin ja suru muuttui iloksi.
Mutta, pieni prinssimme lensi kuitenkin takaisin kotitähdelleen viikolla 14. Suru on suuri edelleen mutta päivä kerrallaan eteenpäin.
Koita kestää ultraan asti, tilanne voi olla ihan ok, vaikka vähän vuotaakin. Toivon niin paljon, että teillä on kaikki hyvin! Kaikki on mahdollista!
Voi, toivottavasti kaikki on hyvin! Voimia ultran odotukseen!
Toivottavasti kyseessä on vain tuo harmiton alkuraskauden vuoto. Jos oireita ei ole muita, niin eiköhän siellä ole kaikki ihan hyvin. Voimia ultran odotteluun!
Kovasti voimia!
Voi Nuuti sinua ja pientä! Toivon koko sydämestäni, että teillä olisi kaikki hyvin.
Voimia. Aina on toivoa.
Minulla tuli melko runsasta kirkasta verenvuotoa rv:lla 5+3. Muistaakseni kuukautissiteen verran. Sen jäkeen tuli ruskeaa tuhrua pari päivää, ja 5+6:na tuntui yhtäkkiä menkkamaista kipua ja verta oli valunut reisille asti. Sen jälkeen tuli vielä muutama päivä tuhruttelua. Kun rv 7 alkoi, vuotoa ei enää tullut lainkaan. Nyt olen rv:lla 14+.
Olen ymmärtänyt, että vuoto alkuraskaudessa on todella yleistä, mutta kyllähän se pelästyttää. Toivottavasti sinullakin on kaikki hyvin. Kivun puuttuminen lienee hyvä merkki.
Toivottavasti kaikki on hyvin! Minulla ensimmäinen km alkoi ruskealla tuhrulla, jota tuli viikon verran ennen ku oikea vuoto alkoi. Toinen alkoi suoraan kunnon vuodolla, siitä ei voinut enää mitenkään erehtyä.
Tsemppiä ultran odotteluun, täälläkin pidetään peukkuja pystyssä!
Raskaana oleminen on ihanaa, mutta niin täynnä kaikenlaisia huolia... Toivon kuitenkin, että tämä huoli olisi teidän kohdallanne turha ja kyseessä olisi kuitenkin ihan harmiton vuoto. Älä vielä menetä kaikkea toivoa!
Voi Nuuti!
Sinä tiedät kyllä että tämä kaikki voi olla ihan normaalia. Faktat on hallussa, eikä pelolle silti voi mitään. Ei ennen kuin todistettavasti kaiki on hyvin.
Minä vuosin alkuraskaudessa myös kirkasta verta ja se oli hirveetä. Pelko pilasi monta viikkoa ultraa odotellessa. Mutta, todistettavasti vuoto ei aina tarkoita pahinta mahdollista vaihtoehtoa.
Koita jaksaa. Päivä kerrallaan. Kaikki on hyvin kunnes toisin todistetaan! Pikkusintti se siellä vaan takertuu paikoilleen ja runnoo siinä sivussa yksiönsä seiniä. Niin sen täytyy olla.
Haleja <3
Toivon parasta!! Voimia nuuti *halaa*
Sydän löi tyhjää lukiessani tekstin alkua, nyt lyö pää tyhjää kun koitan keksiä jotain sanottavaa.
Toivottavasti kaikki on hyvin.
Moi Nuuti. Minä vuosin verta ensimmäiset kaksi kuukautta (!), mutta nyt alkoi rv 20, joten koita kestää. Ihan hirveää on, tiedän. Toivon teille parasta ja voimaa.
Voi kamala. :(
Minäkin niin toivon, että kaikki olisi hyvin! Onneksi siihen on realistiset mahdollisuudet, vaikka vuoto pelottavaa onkin.
Jaksuja, Nuuti, voimia!
Moikka,
Saanko udella, miten teidän tilanne on edennyt..?
Parhainta onnea toivotellen!
Mulla oli myös vuotoa rv 7 muistaakseni. Seuraavalla viikolla pääsin ultraan kun kinusin ja kaikki oli hyvin. <3 Toivottavasti teilläkin on kaikki kunnossa! Niinhän sen on oltava!!!
Kiitos kaikille kommenteista, olen lukenut ne usein, ja oikeasti auttaa, kun tietää, että muillakin se on ollut vaaratonta. Verta on tullut myöhemminkin parina päivänä, mutta nyt tilanne näyttäisi olevan ok.
Lähetä kommentti