Se meni jo

Oho, positiivisuuden aalto hävisi varmaankin lumimrskyn mukana. Luvassa voimistuvaa valitustuulta.

Täällä odotetaan taas. Kuukautisia, tai ehkä minun kohdallani paremminkin neljännesvuotisia tai joka-toinen-kuukautisia. Kun ne alkavat kunnolla, aloitan pillerit, jotka ehkä mahdollistavat ovulaation, tai sitten eivät. Erinäisistä syistä toiveet eivät ole kovin korkealla. Tämä on vain lapsettomuusharrastuksen väliajan toimintaa, että on jotakin odottamista sillä aikaa, kun odotellaan sitä suurta näytäntöä eli että lähete julkiselle puolelle on perillä ja on meidän vuoromme. Jos tässä olisi jokin reilu vuorolappusysteemi, meillä olisi jo vauva, tai ainakin olisin raskaana. Mutta ei tässä mitään vuoroja tunneta. Me olemme vuorolappu kourassa toisenlaisessa jonossa. Lapsettomien jonossa. 

En huomannut kysyä, kauan ensimmäistä aikaa täytyy suunnilleen odottaa, joten ehkä olisi vain parasta kuvitella mielessään jokin pitkältä tuntuva aikaväli, niin ei ainakaan kävisi olo kärsimättömäksi tai pettyisi. Ehkä hajoan odottamiseen joka tapauksessa, mutta ainakin alussa olisi suotavaa vain kärsivällisesti odottaa, kun ei muutakaan voi.

Jotain kivaa

En ole voinut kirjoittaa hetkeen, koska tekstin olisi suoraan voinut lähettää valitusten pinoon ja lupasin itselleni yrittää kirjoittaa tännekin joskus jotakin positiivista. Sellaista positiivista, mitä vauvahaaveilija haluaisi kirjoittaa, ei kuitenkaan ole ilmoitettavana, mutta ihan kivaa on muuten.

Ihan tosi kivaa on, koska:

• Saa joitakin asioita valmiiksi ja onnistuu, niin kuin vaikkapa töissä.
• Tulossa on oikea loma, jonka jälkeen tiedossa lisää töitä. Ehkäpä turhaan pelkäsin tätä yhdistelmää vastavalmistunut + nuori + nainen.
• Satoi lunta, ja ulkona näyttää paljon valoisammalta, vaikka suurimman osan ajasta onkin pimeää.
• Luulin, että kärsisin helvetillisestä stressistä koko syksyn, mutta olenkin hyvissä voimissa. Melkein tekisi mieli antaa palkinto stressinsietokyvylleni.
• Shoppailin, ja aion kohta shoppailla lisää.
• Kohta voi suunnitella ensi kesäksi matkaa.
• Vaikka uusien elämäntilanteiden myötä jotkut ihmiset ovat hävinneet, matkan varrelle jääneet, väliaikaisesti etääntyneet, on kivaa, että tapaa uusia ihania ihmisiä, joiden olemassaolo on minulle tosi tärkeää nyt.
• Voi laittaa jouluvalot.
  
  Kerrassaan mainiota.
  
  

Oi, katsopas tätä!

Lapsettomuuden alkutaipaleen kriiseilyssäni olen jo ehtinyt miettimään, miten kauan pystyy oikeassa elämässä näyttelemään olevansa vilpittömän iloinen toisten vauvoista ja niiden edesottamuksista. Niin kuin vaikkapa ensimmäisestä suuresta juhlasta ja siihen liittyvästä nimipohdinnasta, ruokailusta, tai siitä, kun se puolimetrinen ihmisenalku makaa peiton päällä mahallaan kyynärpäiden varassa. Näiltä tilanteilta ei vaan voi välttyä. Luulin, että olisin turvassa töissä, mutta sehän vasta vaaravyöhyke onkin. Varoittamatta täytyy vetäistä taskusta oi-kun-ihana-ilme ja sopiva kommentti, ettei kukaan kollegoista ajattelisi, että olisin kylmä ja välinpitämätön. Katkera lapseton. 

Ja kyllähän minä siitä selviän. Vaikka ei aina kiinnostaisi. 

Pitäisiköhän itsekin alkaa tuoda mukanaan valokuvia töihin muiden pakkoihasteltavaksi? Voisin aloittaa orkideasta, se kun ihme kyllä elää, ja olen siitä kovin ylpeä. Että äidin pikku-kulta, kaunis kuin mikä! Koiraa ei valitettavasti ole, joten en tiedä, mikä olisi sitten seuraava kohde. Ehkä neulottu lapanen.

Odotan.

Odotan.

Odotan.

Odotan.

Olen odottanut vuoden. Jo tai vasta. 
Nyt odotan seuraavaa lääkäriaikaa. 

Jos tämä on jokin kärsivällisyyskoe, niin olen jo oppinut, että kaikkiin asioihin ei voi itse vaikuttaa, niitä ei voi päättää, suunnitella, ajoittaa. Jotkut ilmeisesti voivat, mutta minä en (jutut täsmäsynnyttämisestä saavat muuten ärsytyskynnyksen nousemaan, vaikka tiedän, että eihän se minulta ole pois, että jotkut voivat tähdätä lapsen syntymän kesälomaan ja vielä onnistuvat siinä). 

Laskelmointi on jo unohdettu. Minulle on ihan sama, olisiko tulevan lapsen laskettu aika alku- vai loppuvuodesta, kesällä vai talvella. Kesken määräaikaisen työn vai kesälomalla.  

Jos nyt tulisin raskaaksi, lapsi syntyisi kai kesällä. Toukokuu, kesäkuu, heinäkuu... Oho, ne ajat on jo varattu muille onnekkaille. Olisiko se siis elokuussa? En ole tajunnutkaan, kuinka lyhyt aika enää onkaan jäljellä, että kuuluisin niihin onnekkaisiin, joista tulee äiti ensi vuonna. Kuulunko minä sittenkin niihin vauvahaaveita vuodelle 2010 -tyyppeihin? 

Odotan. Odotan. Odotan.
Alan olla malttamaton, kärsimätön. Sen tuntee vatsassa, kun ei jaksaisi odottaa. 
Odottaisikin jotakin kivaa, mutta ei, lääkäriaikaa. Hullua.

Se voi olla myös valinta

Joskus olen eksynyt lukemaan vapaaehtoisesti lapsettomien kirjoituksia. En enää muista, mistä ja miksi keskustelut löysin, mutta uteliaisuus selittänee ainakin osan.

Minulle ei tuota vaikeuksia ymmärtää, miksi joku ei halua lapsia, mutta ihmettelen, miksi keskustelujen sekaan aina jokin neljän lapsen äiti tai mamma72 menee ihmettelemään, huutelemaan ja moralisoimaan toisten päätöksiä sekä kauhistelemaan kielteistä suhtautumista lapsiin yleensäkin, tai siihen, jos joku valittaa tuttavaperheen lasten hyppineen uusilla vaaleilla sohvilla ja iskeneensä siihen suklaakädet vanhempien katsoessa taustalla kuinka pieni mussukka on niin vallaton. Tai kuinka sukupäivällisillä kaikki joutuivat katsomaan keittiön lattialla potalla istuvaa lasta ja ihastelemaan pottaan syntyneitä tuotoksia.

Ihmistä voidaankin sanoa lapsettomaksi myös siinä merkityksessä, että hänellä ei ole lapsia, eikä yritystäkään ole ollut. Tämä taas voi olla aivan neutraali toteamus, ellei sitten tällainen lapseton henkilö jotenkin ole tyytymätön tilanteeseen, jolloin lapsettomuus tai perheettömyys ei ehkä olekaan niin yksinkertainen asia kuin ajattelisi. Vapaaehtoisesti lapsettomille lapsettomuus taas on luonnollinen asia, mutta sitä se ei välttämättä ole ympäristölle, koska sitä ilmeisesti usein ihmetellään. En itsekään pidä siitä, jos syliin työnnetään vauva saatesanoin kyllä se vauvakuume tästä nousee, joten voin ymmärtää, että tilanne ahdistaa sellaista, joka on varma, että vauvakuume ei nouse ikinä. Ja se taas ei aina tarkoita sitä, että vihaisi lapsia. 

Kun puhun itsestäni, voin melko kepeästi todeta olevani lapseton, mutta toistaiseksi tarkoitan sitä yleismerkityksessä. Sitä, että olen tahattomasti lapseton, en ole huudellut. Pitää ehkä tulla ulos kaapista. Sitten joskus.