torstai 24. tammikuuta 2008

Vihreys

Joskus kuulee sanottavan, että suomalaiset ovat kateellista kansaa. Ja kateushan vie kalatkin vedestä, sanotaan. Siksi kai neuvotaankin, että kel' onni on, se onnen kätkeköön. Ettei vain kukaan tulisi kateelliseksi.

En ole kateellinen esimerkiksi rahasta tai maallisesta omaisuudesta. En siis ole kateellinen sellaisesta, joka ei voisi olla minun, ja ei minua edes kiinnostaisi esimerkiksi sellainen ala, jossa tärkeintä olisi suunnitella ja luoda jotakin sellaista, mistä joku toinen haluaa maksaa paljon rahaa, tai sitten neuvotella tästä kaikesta, you know, business-juttuja. 

Joskus, häivähtävän hetken ajan, olen kuitenkin aivan pienesti kateellinen lapsiperhearjesta. Ei sillä, ettenkö olisi tyytyväinen arkeeni, mutta haaveissa arjessani olisi pieni lapsi, jonka hyvinvointi olisi minulle tärkeintä ikinä. Ja se, miten se nukkuu, syö ja ulkoilee. Tosin viime kuukausien aikana olen lopettanut konkreettisen haaveilun (siis sellaisen, kun miettii, miten kertoisi raskaudesta vanhemmilleen tai minkäväriset vaunut ostaisi), koska haaveiden toteutuminen tuntuu, ironista kyllä, kaukaisemmilta, kuin silloin kun vain haaveilin. 

Ehkäpä ristiriitaista, mutta en ole yhtään kateellinen juuri toisten ihmisten vauvoista ja lapsiperhe-elämästä. Usein lapsiperhe-elämä vaikuttaa ulkoapäin katseltuna jokseenkin kaoottiselta puklurätteineen, tutteineen ja kakkavaippoineen, puhumattakaan väsyneistä vanhemmista, joiden keskinäinen parisuhde on kuin muisto vain. Eikä minua niiden toisten vauvat ole viime aikoina juuri niin kiinnostaneet, että olisin jaksanut erityisesti huomioida vatsaväännehymyjä ja pieniä varpaita. Vauvoja kuin vauvoja. Ja niitähän tuntuu riittävän. Tästä tietenkin syntyy ohimeneviä kysymyksiä, että koskas meille. Väkinäinen nauru, mutinaa, ei ole tulossa ihan heti. Onneksi tämä ei ole arka asia, niin kysymykset voi ohittaa, niille voi nauraa, eivätkä ne juuri tunnu missään. Kuitenkin, samalla hetkellä, mietin kadonneita kuukautisiani, jotka muistuttaisivat siitä, että vartaloni toimii kuin naisen vartalon pitääkin toimia. 

keskiviikko 23. tammikuuta 2008

Ja jostakin pilkistää aurinko

Pari päivää sitten kiertopäivät siirtyivät sadan paremmalle puolen. Se tarkoittaa yli kolmea kuukautta edellisistä kuukautisista. Resepti kouraan ja Terolut apteekista. Näin siis taas syödään päivittäin pillereitä, siis muutakin, kuin multivitaa. 

Lääkäri oli ihan kiva, mutta ei juuri ylimääräistä puhunut. Parempi ehkä sekin, kuin terveydenhoitaja, joka ei selvästikään ymmärtänyt tai kuunnellut, tai sitten muuten vain esittää kysymyksiä kuin listasta, varmuuden vuoksi. Vai onko oikeasti olemassa ihmisiä, jotka kertovat terveydenhoitajalle puuttuvista kuukautisista, perheenlisäyshaaveista ja negatiivisesta raskaustestistä, ja vastaavat sitten terveydenhoitajan kysymykseen "oletko ollut tänä aikana yhdynnässä?" että "häh, mitä, en, kukaan ei kertonut, että pitäisi.." 

Luulisi kuitenkin, että lisääntymisen perusteet, ainakin teoriassa, olisi kuitenkin jo kaikilla hallussa tässä vaiheessa. Vähän niinku että miten seksi, ehkäisy, ovulaatio, kuukautiset, kiertopäivät ja muut liittyvät toisiinsa. Etenkin nykyaikana, kun tietoa löytyy napin painalluksen jälkeen (vähän liikaakin), eikä tarvitse punastellen lainata kirjastosta joitakin hassuja opuksia (vai miten ennen googlea näistä asioista otettiin selvää? Ehkäpä oltiin vain autuaan tietämättömiä kaikesta, ja sitten vain poks ja pamaus, jokin päivä oltiin paksuna.) Mutta olipa hyvä, että kysyi kuitenkin, että varmistui asia, jos selostuksestani jotakin jäi epäselväksi. Vastaus kun oli kyllä. Ja koska vastaukseni vuoden välkkypää -kysymykseen oli kyllä, pääsin labraan. Raskaustesti oli odotetusti negatiivinen. En kyllä missään vaiheessa kyseenalaistanutkaan tikkuunpissaamistaitojani ja viivananalysointikykyjäni. Yksi viiva on yksi viiva, eikä se muutu, vaikka katsoisi valoa vasten. 

Tästä tarinasta sitten tähän päivään: pilleri naamaan, vettä päälle. Simppeliä. Pitää vain osata laskea kymmeneen eli niin monta pilleriä otan, ja viikonpäivätkin näkyy pilleripakkauksesta. Tänään on kuudes päivä, kun Tero on ollut aamupalapöydälläni, joten enää neljä päivää, ja sitten saan odottaa kuukautisia. Ja laskea taas, sillä seuraavat otetaan kierron 15-24. päivä, muistaakseni. 

Katsotaan siis. 
Tänään ulos katsoessani huomasin, että pilvien takaa näyttäytyi aurinko.  

torstai 17. tammikuuta 2008

Väsymysvalitus

Pitäisi varmaankin aloittaa tämän vuoden ensimmäinen kirjoitus jotenkin repäisevästi, mutta väsyttää, luovuus on kaukana, enkä haluaisi kirjoittaa "uusi vuosi, uudet kujeet ja lässynlässynlää", koska se vain kuulostaa siltä, niin kuin sen olisi kuullut jo sata kertaa. Ja joka vuosi. 

Lomailu on loppunut ja minulla on selvästikin lomaltapaluulorvimus, jonka johdosta väsyttää aina vain. Arjen puolestapuhujana en olekaan erityisen ilahtunut arjen alkamisesta. Huomenna pitäisi kuitenkin klo 8 olla menossa, kun se kellonaika on joululomalla ollut lähinnä aamuyötä. Oma vika, kukaan ei käske valvoa, etenkin kun kuuluu unen tarpeessa yhä sarjaan lapset ja imeväiset eli vähintään 9 tuntia unta per yö, tai muuten väsyttää. Multivitamiini-mitkä-lie-tabletit eivät tunnu piristävän kuin korkeintaan psykologisesti, mutta popsin niitä silti, varmuuden vuoksi, kun ei ole muitakaan pillereitä enää päivittäin muistettavana. 

Ihanaa arkea siis odotellessa.

maanantai 7. tammikuuta 2008

Testaamisinnottomuus

Olen joskus ihmetellyt, miksi vauvahaaveilijat ovat niin innokkaita kartuttamaan raskaustestitehtailijoiden omaisuutta testaamalla tilanteissa, jolloin voisi vain odottaa, että kuukautiset alkavat tai sitten eivät ala, jolloin saisi tuloksen varmasti. Siis tyyliin:
"Nyt on kp:t 21/29 ja testasin negatiivisen, voi itku, surku ja byääääh... Mut ei se ehkä vielä näkyiskään, joten testaan huomenna uudelleen..."

Kuvittelin, että itse tekisin kylmänrauhallisesti testin, kun se olisi tarpeen. Ei ehkä olisi kannattanut ihmetellä tai kuvitella mitään, koska tässä kp 86 -tilanteessa (laskin luvun juuri kalenterista, edellisen kerran olin päiviä laskenut ennen joulua) on jo kylmänrauhallinen tilanteenhallinta kadonnut aikoja sitten, ja olen tehnyt testejä kokonaiset kolme kappaletta. Ensimmäisen negatiivisen raskaustestin jälkeen en olisi mielelläni testannut turhaan uudelleen, mutta pikkujoulukausi jotenkin velvoitti huolehtimaan, etten pilaa mitään, mikä ehkä olisi saanut alkunsa, joten testasin uudelleen. Ja taas uudelleen. Punaviiniglögi, jouluviinit ja uuden vuoden kuohujuoma siis maistuivat hyvällä omatunnolla, enkä oikeasti mitenkään kuvittele, että tällaisella päättymättömällä kierrolla voitaisiin raskaaksi tulla. Testit ovatkin olleet lähinnä varmistusta, että en ole raskaana, enkä mitenkään innosta hihkuen ole niitä syöksynyt tekemään ja sitten raportoinut tapahtuneesta jokaiselle vauvahaaveilupalstalle kerjäten myötätuntoa ja sympatiaa.

Olen ollut ajattelematta asiaa (ihan oikeasti!), eikä kuukautiset tulleet kuin puun takaa (voi jestas, mikä kielikuva). Olen joskus ajatellut asiaa, eikä mitään ole tapahtunut ajattelun voimalla. Murphyn lakikaan ei ole toiminut: olen pitänyt valkoista hametta ja viettänyt aikaa olosuhteissa, jolloin Murphyn lain mukaan kuukautisten pitäisi ainakin alkaa, siis kun ei ole sisävessaa tai juoksevaa vettä ja pakkasta ja lunta on paljon, kuukautissuojia ei ole mukana ja lähin kauppakin kaukana. Ei niin ei. 

Olo tuntuu muuten jotenkin puolinaiselta, vaikka yritänkin ajatella, että tämä on kai ihan normaalia, olen vain välillä kärsimätön. Kärsivällisyyttä siis, kärsivällisyyttä.