Se yksi sormus

Ne yhdet sormukset, jotka meille ovat maailman luonnollisin asia, saivat koko suvun sekaisin.

Täytyy ostaa lahjoja. Vaikka me emme tarvitse mitään.
Täytyy tehdä kihlajaiskakku. Vaikka sovittiin, että mitään kakkukestejä ei järjestetä.
Täytyy aloittaa laihdutuskuuri ensi kesän häitä varten. Vaikka vielä ei olla päätetty sopivaa ajankohtaa, budjettia tai kutsuttuja.
Täytyy alkaa odottaa kutsuja. Vaikka kaikkia ei kuitenkaan voida kutsua.

Kummallista, että oletusarvona tuntuu olevan megalomaanisen suuret häät. Ei kiitos meille. Vielä kummallisempaa on, että kun nyt on sormus sormessa, kaikki raskaus- ja lapsikommentit voi päästää vapaasti ilmoille, katsoa, tartutaanko niihin.

Ihanaa, että juuri sinusta tulee lapsenlapsieni äiti. Ei kannattaisi ihan henkeään pidätellä, ja monikossa puhuminen voi olla liioiteltua.  Jos ensin saataisiin yksi, joskus.
Me ajateltiin, että olisit raskaana. En ole, ja kerron sitten, jos joskus olen, aivan varmasti.
Tuo paita kävisi hyvin, kun on raskaana. Ja onneksi se käy nytkin, kun tuli kaksi  joulukiloa. Tunikat ovat kivoja.
Me ajateltiin tehdä kolmas lapsi... En oikeastaan olisi halunnut tietää.

Onneksi pidän kaikista edellä mainittujen kommenttien sanojista paljon (vaikka sinänsä viattomista kommenteista en niin pitänytkään), joten en loukkaantunut. Jos en pitäisi heistä ihmisinä, ajattelisin nyt synkeitä ja harkitsisin muuttoa kaukomaille pienelle saarelle kauas perheturistihelveteistä, missä huojuvien palmujen alla siemailisin drinkkejä päivät pitkät. 

Joulumielikin löytyi muuten lopulta jostakin. Ehkä se oli Clomhexal-paketissa piilossa, koska niiden tablettien myötä tuli taas hiukan toivoa, että ehkä ensi jouluna, vaikka mitään en haluaisi tunnustaa, etten pettyisi. Kun on niin ikävää, kun ei saa sitä lahjaa minkä tahtoisi kaikista eniten.