Odotan.

Odotan.

Odotan.

Odotan.

Olen odottanut vuoden. Jo tai vasta. 
Nyt odotan seuraavaa lääkäriaikaa. 

Jos tämä on jokin kärsivällisyyskoe, niin olen jo oppinut, että kaikkiin asioihin ei voi itse vaikuttaa, niitä ei voi päättää, suunnitella, ajoittaa. Jotkut ilmeisesti voivat, mutta minä en (jutut täsmäsynnyttämisestä saavat muuten ärsytyskynnyksen nousemaan, vaikka tiedän, että eihän se minulta ole pois, että jotkut voivat tähdätä lapsen syntymän kesälomaan ja vielä onnistuvat siinä). 

Laskelmointi on jo unohdettu. Minulle on ihan sama, olisiko tulevan lapsen laskettu aika alku- vai loppuvuodesta, kesällä vai talvella. Kesken määräaikaisen työn vai kesälomalla.  

Jos nyt tulisin raskaaksi, lapsi syntyisi kai kesällä. Toukokuu, kesäkuu, heinäkuu... Oho, ne ajat on jo varattu muille onnekkaille. Olisiko se siis elokuussa? En ole tajunnutkaan, kuinka lyhyt aika enää onkaan jäljellä, että kuuluisin niihin onnekkaisiin, joista tulee äiti ensi vuonna. Kuulunko minä sittenkin niihin vauvahaaveita vuodelle 2010 -tyyppeihin? 

Odotan. Odotan. Odotan.
Alan olla malttamaton, kärsimätön. Sen tuntee vatsassa, kun ei jaksaisi odottaa. 
Odottaisikin jotakin kivaa, mutta ei, lääkäriaikaa. Hullua.