Linnunkakkaa

Olisi ihanaa, jos uskaltaisi olla onnellinen, huoleton, ongelmista tietämätön. Mutta koska tämä on ollut niin monen ultrauksen, lääkärikäynnin, piikin, itkun ja euronkintakana, pelkään, että onni otetaankin pois ja sitten kaikki täytyy aloittaa alusta.

Toinen puoli minusta uskaltaa iloita. On tämä jo enemmän kuin ennen. Antaa toivoa tulevaan, mikä se ikinä onkaan.

Kerronpa tarinan.
Viime keväänä, joskus silloin, kun auringonsäteet olivat jo hetken ulottuneet maahan asti saaden ruohon vihertämään ja routaisen maan lämpenemään, menimme vuoden ensimmäiselle piknikille. Katoin viltin päälle syötävää, ja käsissämme olivat siideri- ja oluttölkit. Aurinko paistoi, linnut lauloivat. Silmät häikäistyvät ilman aurinkolaseja aivan kuin olisi herännyt talviunilta. Iholla tuntui lämpöä, rinnassa rakkautta.

Leppoisan iltapäivähetken keskeytti pieni kolahdus. Se ainoa lintu, joka koko äärettömällä sinitaivaalla sillä hetkellä liiteli, kakkasi siideritölkkiin. Kuinka todennäköistä siis on, että kun istuu piknikillä parin neliömetrin alueella kädessä tölkki, jossa on neliösentin kokoinen reikä, niin siideristä tulee juomakelvotonta linnunkakan vuoksi?

Seuraavalla piknikillä ei kuitenkaan ollut järkeä alkaa pelätä saavansa tölkkiinsä lokin paskaa, koska se vain on epätodennäköistä, että linnunkakkaa osuu aina saman ihmisen päälle. Taivas on kuitenkin iso ja minä pieni.

Koska olemme jo saaneet käteemme lapsettomuushoitokortin, en jaksaisi pelätä koko aikaa tuulimuna- ja keskenmenokortteja. Olen mieluummin tällä hetkellä edes vähän onnellinen, ihan varovaisesti. Ja se tuntuu nyt melko hyvältä.