Kaappasin otsikon Nelosen säätiedotuksesta, kun se sattui tulemaan samalla hetkellä kun avasin uuden tekstin. Jotenkin osuvaa.
-------------------------------------------
Tänä aamuna, tarkalleen ottaen klo 7.15, nousin sängystä yli puolen tunnin torkkuherätyksen jälkeen. Mietin, miksi aina, ja tarkoitan aina, minulla on aamuisin kiire. Ehkä jätän aamupalan tänäänkin väliin, nappaan vain mukaani kaapista jotakin, jonka mahdollisesti syön ennen kello kahdeksaa, tai sitten vasta myöhemmin. Jää aikaa muutama minuutti enemmän laittaa hiuksia, meikata, toivon mukaan näyttää siltä kuin olisi herännyt tähän aamuun jo paljon aikaisemmin. Kävelin suoraan vessaan, asettelin apteekista ostamani testitarvikkeet lavuaarin reunalle ja luin vielä ohjeet. Tämän osaan jo. Puristin pipetillä testiruutuun tarvittavan määrän testiainesta ja tuijotin leviävää väriainetta. Kolme minuuttia. Tässä ajassa ehtii lähes suoristaa hiukset (sillä suoristusrautani lämpenee kätevästi ihan muutamassa sekunnissa), ainakin jos ei ole turhan tarkka. Hetken päästä, hiukset laitettuna, aamutakki päällä, mustat silmäpussit kalpeilla kasvoilla paistaen, täysin ilmeettömänä katson testiä.
En voi melkein uskoa, että kaksi pisaraa virtsaa ja niiden aikaansaama yksi viiva voi vaikuttaa päiväni alkuun niin paljon, että tunnen oloni hivenen surulliseksi. Etenkin, kun tämä oli vain klinikan ohjeistama toimenpide, varmistustesti, jotta voin aloittaa lääkkeet kuukautisten aikaansaamiseksi. En olettanut kerrassaan mitään, joten en tiedä, onko tämä hetkittäinen lohduttomuuden tunne edes sallittua.
-------------------------------------------
Kello 7.50 astuin työpaikan ovesta sisään. Olinko ehkä jo melkein unohtanut?
Hymyilin, toivotin huomenta, ja katosin päivän töihin.
Kuka voisikaan uskoa.
3 kommenttia:
Hetket ovat kummallisia...
Ajatuksia!
Olen pahoillani puolestanne :( Voimia.
Kiitos.
Mafalda, pääsisikö muuten sun blogia lukemaan?
Lähetä kommentti