Samuli Putron On elettävä huolella pysäyttää minut joka kerta:
Pariskunta tahtoisi lapsia
Muttei natsaa ja hoidot on kalliita
Ne on jatkuneet kuustoista kuukautta
Ja hermot on hormonisohjossa
Kun ei kahta saa tehtyä kolmeksi
On joulukuun kuudes ja ikkunaan
Pitäs kynttilä sytyttää
Ja vaikka hetki on hauras ja kaipaava
Se on elettävä huolella
On elettävä huolella
Toki joitakin aikaan liittyviä yksityiskohtia voisin muuttaa, mutta muuten tämä on varsin osuva. Kesäkuussakin.
Menimme kesäloman alkajaisiksi hoitoon yksityiselle klinikalle, joten kesääni kuuluvat siis myös lääkkeet ja pistokset. Emme vain jaksaneet odottaa julkisen neljännesvuoden taukoa, joka huhujen mukaan jatkuu koko loppuvuoden. En jaksaisi vielä ajatella sinne asti, mutta kyllähän se masentaa, jos ajattelee, että seuraava hoito tapahtuisi vasta ensi vuonna, ja vuoden sisällä julkinen puoli saisi aikaiseksi tasan yhden inseminaation. Senkin vaivalla ja ihmeellä kaikkien pääsiäistaukojen ja kesätaukojen väliin.
Minua ei nimittäin haittaa tämä hormonisohjo, mutta odottaminen alkaa pikkuhiljaa olemaan liikaa. Tahtoisin hoitoputkeen, jossa asiat tapahtuisivat, eikä niin, että ihmeen kaupalla saa rukoilla, että kuukautiset tulisivat juuri oikeaan aikaan, että julkisella onnistuisi saamaan hoitoa.
Yksityisellä muuten sanotaan puhelimessa tervetuloa, mikä tuntui minusta hyvältä. Ihan kuin olisin menossa jonnekin mukavampaakin paikkaan. Olen taas aika innoissani. Mies ei jaksa uskoa tähän hoitomuotoon, joten pakko jonkun on pidettävä positiivinen vire yllä.
Ehkä se olisi tämä kerta.
2 kommenttia:
Käyn täällä tosi usein kurkkimassa kuulumisia. Sen jälkeen kun itse tulin raskaaksi, on ollut kuitenkin vaikea keksiä sopivaa kommentoitavaa. Kun aina tulee mieleen epätasa-arvoisuus tässä asiassa.
Sen verran kohtalotoveri olen, että itseäni päivittäin piikitän. Kaikkeen turtuu kun on tarpeeksi hyvä syy.
Pidän peukkuja ja toivon kovasti lukevani täältä joku päivä iloisia uutisia.
Kiva kun käyt kurkkimassa ja jätit kommentin! Ja kiitos peukuista, niitä tarvitaan :)
Juu, kyllähän kai pistämiseen tottuu, jos sitä jatkuvasti joutuisi tekemään. Tässä on vain se, että en tiedä, onko tästä mitään hyötyä. Ehkäpä muutaman viikon päästä joudun raskaustesti kädessä toteamaan, että hukkaan meni vaiva ja siihen käytetty raha.
Tai sitten on se toinen vaihtoehto, jonka puolesta voisin tehdä aika paljon. Jos vain.
Siihen asti siis piikitän itseäni, jotta saisin edes vähän toivoa. Ja se kyllä joskus turhauttaa.
Lähetä kommentti