Sattumia

Mikähän siinäkin on...

...että kun tulee aukiolotutkimuksesta ja ensimmäisen lapsettomuushoidon suunnitelusta pää pyörällä ja silmät punaisina ja päättää mennä syömään lounasta, törmää ensimmäisenä kaveriin, jonka ensimmäinen lapsi on vahinko ja raskaus on alkanut heti seurustelun alettua (tai toisinpäin) ja toinen lapsi on saanut alkunsa ensimmäisestä yrityskerrasta? Ja miksihän edes tiedän nämä yksityiskohdat? Joskus minua melkein raivostuttaa nämä hedelmällisyyden ylistysveisut, pitäisivät omana tietonaan.

...että kun menee em. poliklinikkakäynnin jälkeen (edelleen pää pyörällä ja punaisin silmin, toim. huom.) ensimmäiseen julkiseen tilaan, missä myydään iltapäivälehtiä, näkee lööpit, joissa julkkis hehkuu odotuksen onnea? 

...että työkaverin täytyy joka ihmeen välissä mainita, että kun minulla on se lapsi/tenava/tyttö/beibi? Muistan sen jo kyllä, että hänellä on lapsi, ja ymmärrän, että illat on mukavaa pyhittää perheelle. Pitäisiköhän itsekin alkaa hokea, että mutta kun minulla on ne lapsettomuushoidot? Ja sen takia en voi tehdä sitä tai tätä.

...että jos itse on paikassa x ja sauvasekoitin on paikassa y, saa kuitenkin idean tehdä sosekeittoa? Se on erittäin huono idea, jos käytössä on vain tavallinen sähkövatkain ja vispilä ja haarukka. Kaikkea ei saa millään soseeksi. Menee ilta pilalle ja alkaa ärsyttää. Ehkä ärsyttää seuraavana päivänäkin, kun syö epäonnistunutta keittoa lounaaksi ja haaveilee samettisesta sosekeitosta. Jos lukijoissa on keittiön ihmetaitureita, kunniakkaiden Marttojen sukulaisia suoraan alenevassa polvessa, niin vinkit keiton pelastamiseksi otetaan vastaan. Mielellään ennen seuraavaa lounasta.

...että juuri kun on kalenteriini laskeskellut hoidon ajankohtia, työnantaja kysyy tulevaisuuden suunnitelmista? Niin, siis mitä, mikä tulevaisuus, siis lapsettomuushoidot ja siis häh, olikohan mulla muuta tässä suunnitelmissa, hmm, ei kai. Sainkohan sanottua mitään järkevää? Minulla kun ei ole suunnitelmia. On vain haaveita.