Muistelo ja toivekuvia

Fakta: Yksi viiva tarkoittaa negatiivista. Tämä oli opetus tämän amatöörin raskaustestailuista. Mutta hyvä puoli oli ainakin se, että sai hyvällä omatunnolla nauttia pikkujoulumaisista glögijuomista, vaikka jollakin asteikolla mitattuna huolettaakin, mitä kuukautiskierrolle on tapahtunut, kun kp:t (alan sanastoa käyttäen) on jo jotakin 40+.

Muisto: Kolme vuotta sitten tein elämäni ensimmäisen raskaustestin. Olin suostunut koekaniiniksi erääseen lääketestiin, ja ennen varsinaista koekaniinin uraa piti varmistaa, etten ole raskaana. Testialoittelijana luin ohjeet huolellisesti ja tein mitä käskettiin. Katsoin kellosta aikaa. Yksi, kaksi, kolme... Puhelin soi. Mies. Kävimme puhelimessa seuraavan dialogin:
"Mitäs puuhaat?"
"Teen raskaustestiä" (rehellinen vastaus suoraan kysymykseen!)
"MIIIITÄÄÄÄÄÄ????" (kauhistuneella äänensävyllä)
"No itse kysyit..."

Fiktio: Vaikka tikkuun ei tullut kahta viivaa, sitä siltikin toivoisi, että jotakin tapahtuisi. Mieskin toivoo. Tämä pimeys saa haaveilemaan, ja superrauhallinen mielenlaatukin alkaa olla kärsimätön. Tapahtuisi edes jotakin.

Tulevaisuus: Sitten kun viikon päästä vietän viikonloppua, minulla on enemmän aikaa gradulle, kuukautiskiertoni on ehkä alkanut alusta ja juon sen kunniaksi punaviiniä. Hyvän fiiliksen myötä saan myös hienoja ideoita tutkimukseeni.

Hyvällä tuulella

Kahden hengen taloudessamme ei enää käytetä ehkäisyä. Tuntuu jännittävältä ja ihmeelliseltäkin ajatukselta, että päätös voi johtaa uuteen elämään. Jotkut kutsuisivat tätä yrityksen aloittamiseksi, mutta mielestäni tämä on lähinnä elämistä ja olemista. Toistaiseksi olen ollut hyvällä tuulella, mutta en usko, että tästä kannattaa vielä vetää johtopäätöksiä koskien pillereiden vaikutusta mielialaan. Kaiken kaikkiaan olo on aivan normaali, aivan kuin ennenkin.

Samoihin aikoihin kun söin viimeisen e-pillerin, kirjoitin ensimmäiset sanat graduuni. Ei mitään suurta ja hienoa, mutta aloitus kuitenkin. Tunsin tyytyväisyyttä tallentaessani tiedostoa, jolloin mietin, että pitäisi muistaa se tunne, kun on saanut aikaiseksi kirjoittaa. Jos muistaisin, kuinka hyvä mieli kirjoittamisesta tulee, avaisin tiedoston useammin.

Hyvä mieli minulle on tullut myös viihtyisistä koti-illoista, palavista kynttilöistä, jouluvaloista, glögistä ja joulutortuista. Ilokseni huomasin, että kaupalliselta kannalta katsoen joulun odottaminen on ehkä jo ihan normaalia. Ihailinkin kaupassa joulukoristeita ja meinasin joulunodotushuumassa uusia koko joulukoristevarastoni, mutta jokin järjen ääni kehotti minua pitäytymään vanhassa (ja se järjen ääni ei tällä kertaa ollut mies, joka usein on suhteemme järki, vaan palauduin todellisuuteen ihan itsekseni, tai sitten Visalaskua miettiessäni).

Pimeä marraskuu tuntuu kaiken kaikkiaan melko valoisalta.

Arvauksia

Se, että en pidä siitä, jos minun vatsaani katsottaisiin arvioiden, ei tarkoita sitä, ettenkö itse ajatuksissani miettisi ystävistä ja tutuista ja opiskelukavereista, tuleeko heille perheenlisäystä vai onko vaikkapa kesän mökkielämä vain aiheuttanut pienen kummun alavatsaan. Vatsaa korostavat paidat ovat yksi perheenlisäyksen indikaattori, ja niiden vuoksi tällä hetkellä epäilen yhden etäisen opiskelukaverini olevan raskaana.

Joskus on helppo arvata tulevaa muilla perusteilla. Esimerkiksi jos ensimmäinen lapsi on jo yhden vuoden, ei ole yllätys, jos seuraavan vuoden aikana perheeseen tulee toinen lapsi. Uusi auto (perhemallia tietenkin) ja muuttaminen isompaan asuntoon (vähintään kaksi makuuhuonetta eikä sijaitse keskustassa) saattavat myös enteillä perheenlisäystä. Tähän asti en ole ollut väärässä ja olen muistanut näyttää iloisen yllättyneeltä, kun olen suuren uutisen kuullut. 

En tiedä, kuinka moni odottaa suurta uutista meiltä, vai olenko onnistunut näyttämään niin neutraalilta lapsista puhuttaessa, että tulisi vaikutelma kuin en ajattelisi asian olevan ollenkaan ajankohtainen omalla kohdallani. 

Ihan mukavaa

Muutaman viikon päästä en mahdollisesti enää syö e-pillereitä, joita olen syönyt aika monta vuotta. Mieheni ei tiedä, millainen olen ilman, enkä itsekään muista. Moni asia voi muuttua, ja siksi jännittää. Muutunko mielialaltani? Tuleeko minulle finnejä? Tuleeko kuukautisia? 

Pahimmissa kuvitelmissani muutun raivoisaksi, omien hormonien vankina olevaksi kotinoidaksi, jolle iskee hirveä akne ja jota mieskään ei lopulta jaksa, koska on rakastunut e-pilleri-hormoni-minääni. 

Iloisemmat kuvitelmani ovat kahtia jakautuneet. Yhtenä hetkenä kuvittelen positiivisen tuloksen raskaustestiin, jolloin ehtisin valmistua ennen perheenlisäystä. Tässä skenaariossa pelottavaa on se, kuka huolisi minut sitten töihin, kun olisin nuori äiti, jolla ei ole oman alan työkokemusta heti valmistumisen jälkeen. Toisena hetkenä kuvittelen itseni luomuihmisenä, jolla on kaunis iho ja seesteinen mieliala. Kuukautiset tulisivat säännöllisesti, eikä perheenlisäyksen aikaansaamisesta olisi stressiä. Ehtisin olla oman alani töissä ensi lukuvuonna, joten en olisi sitten joskus äitiyslomalla köyhä kuin...no, opiskelija. 

Nämä ovat vain sellaisia asioita, joita ei voi loppuun asti suunnitella. Ja jollain kummalla tavalla tämä kaoottinen ja epävarma maailma tuntuu tällä hetkellä kuitenkin ihan mukavalta. 

Hei mitä kuuluu?

Olen viime vuosina harmitellut sitä, että vanhat ystävyyssuhteet eivät pysy samanlaisina kuin silloin ennen, koska yhteyttä pidetään harvemmin, siis ihan liian harvoin. 

Sain jokunen aika sitten sähköpostin vanhalta ystävältä. Kivaa, että kirjoitti, mutta olisi voinut kirjoittaa jo kolme kuukautta sitten, jolloin hänelle kirjoitin. Teksti oli onnellisuutta hersyvää: valmistuminen, unelmien työ, uusi sohva, ulkomaan matkoja. Tulee ihan mieleen luokkakokous-efekti: on niin hauskaa tulla tapaamaan vanhoja luokkakavereita, jos itsellä menee hyvin, on menestynyt elämässä ja tulevaisuus näyttää kaikin puolin valoisalta. 

Joskus olen vilkuillut koulukaverit-sivuja ja huomannut saman ilmiön. En ole vielä uskaltautunut laittaa nimeäni vanhojen koulujeni kohdalle, sillä odotan päivää, jolloin olen tehnyt jotakin merkittävää ja voin kertoa vanhoille luokkakavereille, että hyvin menee, terveisin maisteri nuuti. Vielä hienompaa on, jos maisteri saa vakituisen oman alan työpaikan. Ehkäpä olen silloin naimisissakin tai minulla on lapsi. Oma koti olisi myös kiva. 

Että mitä sinne kuuluu?

Tuli syyskuu...

Huomasin sen, kun jouduin laittamaan sukat jalkaan sisällä. Sitten tajusin, että en voi enää kulkea sandaaleilla ulkona. Kaadoin mukiin höyryävän kuumaa vettä ja pidin kylmiä sormiani mukin ympärillä lämmittääkseni niitä. Palelsi. Kuuntelin sateen ropinaa viltin alla ja join teetä. Vatsassa tuntui mukava jännitys, kun ajattelin tulevaa. Tuntui rohkealtakin. 

Kaikkien näiden havaintojeni ja ensimerkkien johdosta luulen, että tämän täytyy olla sitä. Tämän täytyy olla syksy. 

Vuosi on taas alkanut ja huomaan olevani iltaisin väsynyt. Ei tämän aivan näin pitänyt mennä! Luulin, että syksyenergiani tekisi minusta väsymättömän superopiskelijan, superavovaimon ja superkotitalousihmisen. Ehkä ensi viikolla, kun tähän rytmiin taas tottuu. Se, että on olevinaan kiireinen, saa aikaan vaikutelman kuin olisin tärkeä ihminen. En tiedä mille.